Ihan ku mä oisin hukannu palasen itestäni; palasen mitä oon jonnekki maailman myrskyihin. Otan jokaisesta jotain, yritän parsii niistä jotain mikä just ja just pysyy kasas ja oon jokaiselle sitä mitä se haluu nähdä ja kuulla. Mut millanen mä oikeesti oon? Voi kuin eriskummallista elämä välil on. Kuin sitä vaa kaipaakaa toisten hyväksyntää ja huomioo. huh huh. on surullist kuin liikaa kiinnitetää huomioo kuoreen, eikä niinkää siihen mitä siel sisäl on. koska se mitä siel on..se on jotain niin kaunista ja ainutlaatusta et oikeesti sellasen edes pitäs olla täynnä pyhää kunnioitust ja ihmetyst. Koska ihminen on Jumalan upein luomus, kaikki yksityiskohdat..kaikki..vau.

"Elämän antaminen toiselle on sitä, että on täynnä pyhää ihmettelyä ja kunnioitusta toisen ihmisen salaisuuden edessä; että näkee kauneuden kaiken sen sisällä ja takana mikä toisessa on särkynyt."
  - Jean Vanier

Ja sit yhtäkkiä kaikki voiki vaa kadota ja lakata olemasta. Kaikki on nii pienest kii. Mua pysäytti ja kosketti tosi paljo eilen ku oltii menos tyttöjen kaa Helsinkii ja oli käyny aika paha onnettomuus matkan varrel ja siin kuoli kaks ihmistä ja me ajettii sen paikan ohi ni mä aloin itkee ku mä näin sen auton,se oli ihan rytyssä. Ja mä ajattelin et tuolla on istunu ihmisiä. Samanlaisia ku me, samanlaist lihaa ja verta, täynnä unelmii ja salaisuuksia, odotusta ja arkisii probleemii. Ne on hengittäny tätä samaa ilmaa ja tuntenu tän saman maan jalkojen alla, mut sit yhes sekunnin murto-osas voi kaikki muuttuu eikä niit ihmisii enää oo. Kuin pienest elämä onkaa kii. 

Ja mä jäin aattelee kuin mulle ois voinu käydä ihan samal taval. Mä ajan paljo, liikentees voi käydä koska vaa mitä vaa. Niimpä tajusin et mä haluun alkaa näkee joitain asioit eri taval. Haluun alkaa kohtelee ihmisii paremmin, haluun olla täynnä pyhää ihmettelyy ja kunnioitusta jokaisen ihmisen salaisuuden edessä ja haluun oppii näkee kauneuden kaiken rikkinäisyydenki keskel. Mun pitää alkaa nähä elämää ja ihmisii vähä uusin silmin, ja keskittyy enemmän toisii ku itteeni. Haluun elää sellast elämää johon Jumala on mut kutsunu, jonka Jumala on mua varten suunnitellu ja laatinu. 

Mä ajattelin ku oltii ajettu sen
onnettomuuspaikan ohi, et kuin kiitollinen oonkaa Jumalalle. Ku saan olla elossa.

Aamen.