"Meidän tulisi olla ihmisiä jotka vain nauttivat yhteydestä, elämästä ja luonnosta. Meidän tulisi pitää katseemme Jeesuksessa -ei koittaa olla supersankareita ja evankelioida ihmisiä kaiken aikaa kaduilla. Voisimme puhua Jeesuksesta vähemmän ja nauttia hänestä enemmän. Uskon että rakkaus on se asia, jota joka ikinen ihminen maailmassa haluaa, ja heillä on tarpeita, tietävätpä he sitä itse tai eivät. Ja me voimme vain elää rakkaudesta, olla rakastettuja ja jakaa rakkautta eteenpäin. Voimme kuitenkin jakaa rakkautta muille sen verran kuin tiedämme itse olevamme rakastettuja.
Elämän ylin tarkoitus on olla Jumalan rakkauden kohde, ja silloin
myös muut asiat loksahtavat paikalleen."
Mä oon kamppaillu paljon viime aikoina sen kaa, et mun pitäis mennä vaan tuol kaduil ja tyylii paukuttaa ihmisii Raamatul päähän 24/7. Mut silti jokin mun sisäl kapinoi sitä vastaan. Oon jotenki ottanu siit paineit ja se on muuttunu vähä suorittamiseks, vaik niin se ei sais mennä. Mut ei niin et se ei ois oikein, se katuevankeliointi ja Raamatul "päähän lyöminen", mut must vaan tuntuu et se ei ehkä oo se kaikist mun tyylisin tapa. Koska ne on vaan sanoja. Miten ne ihmiset vois uskoo pelkkii sanoi, ilman tekoi? Raamattuki sanoo et usko ilman tekoja on kuollut. Ihmiset tuol kaipaa just niit tekoja, ei niinkään niit sanoja. Ne kaipaa nähdä ja kokee rakkauden tekoja. (Okei, Sana sanoo et usko syntyy kuulemisesta, mut siltiki must tuntuu et nykypäivän ne sanat ei vaan aina riitä. Ei ainakaa välttämättä heti. Ehkä eka sitä sanaa pitäis vähä pohjustaa niil rakkauden teoil?) Siihen meijät on kutsuttu. Jälleen kerran mä tuun tähän: meijät on yksinkertasesti kutsuttu olee rakastettuja ja kutsuttu rakastamaan.
Sain rauhan ton Mylesin tekstin luettuani. Jotenki koko asia vaan valkeni mulle kaikessa kauneudessaan.
Mä haluun vaan olla ja rakastaa. Tälläsenä ku mä oon, ja missä ikinä meenkään. Enkä mä voi mitenkää omassa voimassani rakastaa, mut mä tiedän et Jumala antaa mulle rakkautta. Niimpä ei oo mitää paineit. Mä oon pikkuhiljaa oppinu et ihan oikeesti kaikki arjen pienet tavalliset yksinkertaset asiat on niit tärkeimpii, niit kaikist suurimpii rakkaudentekoi. Ei haittaa vaik mä en painelis tuol pitkin kylänraittei ja veisais hoosiannaa, koska mä tiedän et mä voin rakastaa. kaikis kohtaamisis mä voin osottaa rakkauttani. hymy, kauniit sanat, auttaminen, tuntemattoman kans jutustelu, rohkasu. vailla takaisin saamisen halua. tossa muutama asia jotka on niitä joita maailma pysähtyy kattomaan. usko tai älä, mut mä puhun kokemuksen syväl rintaäänel. noi on sellasii mitkä pysäyttää ja muuttaa elämii."Henkilöille, jotka eivät tunne Jeesusta, Myles ei saarnaisi ilman erityistä kehotusta. -Tärkeämpää on viettää aikaa ja rakastaa. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Kun olet Jeesuksen kaltainen ja rakastat muita, se vaikuttaa enemmän kuin sanat. Minun ei tarvitse yrittää päästä lähemmäksi Jumalaa, vaan ymmärtää, että olen jo niin lähellä häntä kuin voin olla. Vastaus kaikkiin elämän kysymyksiin, ongelmiin ja unelmiin on se, että lepään hänen rakkaudessaan."
Mä komppaan täysin Mylesii. Ei mul muuta täl kertaa. Olkaa siunattui.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti