Veden kalvossa näet kasvosi,
lähimmäisessä näet sydämesi.
Sananl.27:19 

Mä monesti ajattelen etten mä juuri tarvi ystäviä. Et kyllä mä pärjään. Mä viihdyn itekseni, oon vähä erakko luontonen. Mut ei se niin mee. Kyl niit ystäviä tarvii. Vaik ois kuin erakko. Ei Jumala niit oo turhaan antanu meille. Mä usein unohdan sen, laiminlyön ystävän velvollisuuksiani, mut Jumala onneks muistuttaa mua tasasin väliajoin siitä, et ei ihmisen oo tarkotus olla yksin ja käydä kaikkee läpi yksin. Jumalan lahjaa on ystävät, jotka kulkee vierellä, ja joiden seurassa voi olla just sitä mitä on, ei tarvi yrittää olla mitään muuta. Saa nauraa ja piereskellä ja kertoo omat ajatuksensa ja mielipiteensä. Eikä tuu vaivaantuneita hiljaisuuksia, vaan ne hiljasuudetki on jotenki vapautuneita ja sellasia.. hyviä hiljaisuuksia. Saa olla vapaa ja tietää, et ne ystävät siin sun vierellä hyväksyy sut, aina. Mä kiitän Luojaani mun ihanista ystävistä! Ei niit tarvi olla kymmeniä ja taas kymmeniä. Muutama hyvä ystävä, niin siin on enemmän ku monilla koko elämänsä aikana on. Tuntuu etuoikeutetulta kun mul on niin ihania ystäviä.. ja mäkin haluun olla niille parempi ystävä, sellanen joka edes joskus muistais soittaa ja kysyä mitä kuuluu.. :D

Vietettiin lauantaina rento ilta ystävien kaa! Kävin salil, sit mentii kiipeilee Vellamon katolle, sit syömää hot wingsei ja höpöteltii vaa, ja jälkkäriks viel jätskit, nomnom oli niin täynnä et huh huh! Oli kyl ihana kesäilta! Sit viel rukoiltii yhessä, eli bueno päätös illalle :D Ja mä koin et toi oli taas Jumalan tapa muistuttaa mua et ystäviä tarvii. Raamatussaki on lukemattomia tarinoita ystävyydestä, ja ne tarinat jotenki koskettaa mua aina tosi syvältä! Etenkin Jonatanin ja Daavidin ystävyys puhuttelee mua aina uudestaan ja uudestaan. Niitten ystävyys oli ihanaa, väkevää ja kaiken voittavaa. Se oli syvää, puhdasta ja kaunista. Sellasta mistä pitäis ottaa mallia. Jonatan sano monesti Daavidille, kuinka tämä on hänelle rakkaampi kuin tämän oma henki. Kelatkaa! Ja kun Daavid kuuli parhaan ystävänsä, Jonatanin, kuolleen, laulo hän valituslaulussaan näin:


"Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. 
Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi." (2.Sam.1:26)

Niitten ystävyys oli sellasta, josta mä haluan oppia. Mä muistan ku ekan kerran luin niitten tarinan, ni mua alko oikeesti itkettää. Jotenki olin kerenny kiintyä Jontaniin niin paljon.. ja se miten ne välitti toisistaan ja oli valmiit vaik kuolemaa toistensa puolesta.. huh. Nii upeeta! Ku sitä jotenki pitää ystäviä automaattisesti selviönä. Mut mä oon huomannu et se ei oo todellakaa itsestäänselvyys.
 
 Se on niin väärin et monet joutuu olee ihan yksin. Se on ku painajaista. Se ajaa ihmiset tekemään kamalia asioita. Itelleen ja muille. Ja jälleen kerran tullaan mun lempi aiheeseen; Rakkauteen. Rakkaus on se muuttava voima. Se saa kovimmankin kivisydämen, kaikista syrjäytyneimmän ihmisen ja kaikista katkerimman ja kyynisimmän ihmismielen sulamaan. Sitä ei voi estää. Ku rakkaus tulee, kaikki valhe väistyy. Oo ystävä sun lähimmäisille, oo vaikka susta tuntuis välillä et sä et jaksais eikä ne sun mielestä ansaitsis sun ystävyyttä. Oo silti lähellä. Oo silti se lähde josta pulppuuaa rakkautta. Soita ja pyydä salille tai reissuun tai mihin vaan. Soita ja kysy saatsä siunata niitä. Koputa ovelle ja anna iso halaus. Jaa rakkautta eteenpäin. Välitä ihmisistä ja asioista sun ympärillä, ni ne alkaa välittämään takas. Ja ne alkaa huomaamaan kaiken tän kauneuden, ja kenen kädenjälkeä se on.

"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi."
Room.3:12-14

Aamen.