Rohkeutta välittää

Ei siihen paljoo tarvi et voi tehä toiset ilosiks. Ei siihen tarvi makeit kalliit juttui et voi ilahduttaa. Se on ihan simppelii. Riittää ku on rohkeutta. Rohkeutta välittää.

Eilen illal ku poljin töist kotii ni pysähdyin keräilee taas jättikimpun ihanii kukkii matkan varrelt. Tarkotuksen oli viiä ne äitille, niinku aina. Voi juku ku tienreunat kukkii nyt mitä kauniimpii kukkii, ja mun on aina pakko pysähtyy joka välis ja poimii muutama mukaa, ja niinpä mun kotimatkat kestääki nykyää tuplasti kauemmin. :D mut eilen illal iso kimppu kouras poljin sit meijän yhen naapuritalon ohi, ja mä ajattelin et vienki nää kukat niille, jos ne on tos pihal. Ku tuli vaa ihan sellanen fiilis taas. Mut jos niit ei näy ni en vie. Se oli vähä ku diili Jumalan kaa. (Tähän välii pitää sanoo et muutama päivä sit ku ajoin niitten talon ohi ni tuli vaa vahvast tunne et mun pitäs viiä niille kukkii mut en sit sillon vieny, ja se jäi harmittamaan.) No, poljin siit ohi ja pieni pettymyksen aalto löi jo mun yli koska niit ei näkyny pihal. Harmitti jostain syyst kamalasti. Mut vilkasin viel vikan kerran ja tadaa: ne oliki siel! Kiitos JEesus! Ne oli maalamas ladon takaseinää, ja mähän käänsin samantien pyörän ympäri ja poljin takas, niitten pihaa. (Ja taas pitää tähän välii sanoo et ne on siis naapureita, mut ei olla ikin juteltu eikä tunneta, joskus moikataa ku nähää, ja ne ei siis asu tääl vaa käy aina kunnostaa sitä taloo ja latoo siin. Sellanen partamies ja varmaanki sen vaimo.) Kävelin sit piha poikki sinne ladon taa, ne oli yläilmois maalaustelinees pensselit käsis. Ja mä ilmestyn siihen kukkakimppu kädes, sydän palaen haluu jakaa välittämist, rakkaut ja kukkii niille.

Mä: " Moikka!"

Naapurit: "Iltaa?"

Mä: "Mä keräsin kukkii ja aattelin tuoda teille, kelpaako?"

Hämmästyneitä katseita niitten osalta.

Naapurit: " Ai.. no öö.. hehhe..öm ohoh..noooo.."

Mä: " Ku mul jo aikasemmin tuli sellanen fiilis et mun pitäs teille tuua kukkii ni nyt mä sit aattelin tuoda."

Risupartamies: "Voi kun kauniita ajatuksia." 

Hymy,oikeen ilahtunu hymy, vaik vielä vähä hämmästyny.

Mä: " Mä jätän nää vaik tähän. Hyvää illanjatkoo teille!" Meitsi laskee kukat nurtsille ladon kulmalle ja on lähös.

Naapurit: " Öm joo, kiitos samoin, hyvää iltaa! Kiitos!!"

Suurin piirtein noin se meijän keskustelu meni, ja tiiättekö, mä tulin hirmu onnelliseks. Ja toivottavasti nekin tuli. Parasta! Ja ei se hei ton vaikeempaa oo. Jumalan kunniaks, aina. Ei omaks kunniaks vaan Hänen joka on meijät luonu.

"Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, 
niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille."

Kol. 3:23

Aamen.